Siivousyrittäjä Maija sairastui

Maija tulee murtuneen näköisenä tilitoimistoon. Hän on toiminut vuosikausia yrittäjänä ja saanut työstään kohtuullisen toimeentulonkin. Mutta nyt hän oli sairastunut eikä ole pystynyt tekemään työtään yli viiteen viikkoon. Firman työt hän oli saanut järjestettyä tilapäisen työntekijän avulla, palkkakulut tietenkin juoksevat työstä koko ajan.

Maija oli saanut päätöksen Kelan sairauspäivärahasta.

– Miksi tämä on näin pieni? Mulla kuitenkin jää käteen firmasta muutama tonni kuukaudessa. Miten tässä Kelan rahassa ei ole sitä huomioitu?

Kirjanpitäjä kaivaa Maijan kansion esiin, klikkailee konettaan hetken ja huokaisee. Niinhän se oli, Maija on halunnut maksaa alinta mahdollista YEL-työtuloa. Ja se Kelan sairauspäiväraha on laskettu tämän työtulon perusteella.

Tilitoimistossa on ehdotettu työtulon nostoa useampaankin kertaan, mutta Maijaa on hirvittänyt kuukausittaisen YEL-vakuutusmaksun kokonaissumma. Kirjanpitäjä on koettanut esittää, että YEL-maksut saa vähentää verotuksessa, ne pienentävät Maijan verotettavaa tuloa. Kannattaisi nostaa YEL-maksua edes hiukan – sillä on heti suora vaikutus veroihinkin, joiden suuruutta Maija myös on harmitellut. Maija on kuitenkin joka kerralla ilmoittanut, että jatketaan nyt vielä kuitenkin tällä samalla tasolla vielä vuosi.

Yrittäjän sairausloman, vanhempainvapaan ja työttömyyden aikainen toimeentulo perustuu hänen itse määrittämäänsä YEL-työtuloon. Sen määrittäminen oikealle tasolle on tärkeää. YEL-maksu on iso erä, mutta se on sijoitus tulevaisuuteen.

Eija